3.1.2018

Bring it on, 2018! 

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Teitkö lupauksia tulevalle vuodelle? Mä tein kaksi lupausta. Ensimmäisenä lupasin luoda itselleni elämää, josta en tarvitse lomaa! Toisena lupauksena on se, että pidän oman onnen avaimet täysin omassa taskussani. Kaikki muu tulkoon omalla painollaan! Isoja muutoksia menossa, mutta innoissanihan minä niitä odottelen. Pian pääsenkin Turun sateista lumiseen Keski-Suomeen!


Joulu sujui suhteellisen rauhallisissa merkeissä perheen kesken. Hulinaa toki riitti, mutta neljän päivän aikana sain jollain ihmeellä neulottua neljät sukat. Kettusukat vein tilaajalleen ennen joulua ja loput kolme sukkaparia päätyivät omistajilleen välipäivinä. Välipäivinä olin Jyväskylässä tutustumassa uuteen työpaikkaan, en malttaisi odottaa!  


Kun saavuin välipäivinä kotiin, pakkasin yhden illan aikana nelisenkymmentä muuttolaatikkoa. Vuodenvaihteen otin vastaan rauhassa ystävän luona, ja nyt onkin alkanut loppurutistus! Vielä toistaiseksi olen aikataulusta edellä - tavarat pakattu ja huonekalut purettu sekä muovitettu. Tarpeettomia tavaroita myyty ja ylihuomenna onkin sitten muutto! 


Joka kerta kun hämmästelen sitä, miten mahdan ikinä selvitä urakasta, selviän silti. Jälkeenpäin aina ihmettelen, miten olenkaan saanut kaiken aikaiseksi. Alle kahdessa viikossa ennen vuoden vaihdetta ajetun 1900 kilometrin, töiden, jouluvalmistelujen, joulun, reissujen ja lapsenhoidon ohessa 15 paria korvakoruja, seitsemät villasukat, vaunulelu, tuttinauha, neljäkymmentä pakattua muuttolaatikkoa. Eilen valmistui kahdeksas sukkapari, joten enää jäljellä on kaksi paria villasukkia ja muutto. 

Muuton hoitaminen toiselle paikkakunnalle yksin on aikamoisen raskasta, vaikka olenkin tehokas! Onneksi sentään muuttopalvelu tulee ja hoitaa kantamisen puolestani, muuten saankin tehdä kaiken täysin itse. Olkoonkin raskasta, olen äärimmäisen ylpeä siitä, että pystyn tähän. Nostan hattua itselleni, jos selviän kunnialla viikonloppuun! 

Oletan, että nytkin pystyn tähän kaikkeen. Se vaatii tehokkuutta ja jaksamisen rajojen venyttämistä, mutta pian on kaikki hoidettu! Eipä ollutkaan tavoitteet liian korkealla. Tai sitten olivat, joten jatkossa vähän vähemmällä vaatimustasolla täytynee olla liikkeellä. 

Kiteytän tehokkuuteni siteeraamalla rakasta ystävääni: ”Kieltämättä, my dear friend, olet ollu tehokas kuin red bullissa kylpeny pikkuorava.” 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä sananen, se piristää päivää! :)